Yleisimmät työskentelytekniikat: makkaratekniikka
Keramiikka on taiteen muoto, joka mahdollistaa monien eri työskentelytekniikoiden käytön. Yleisimpiä tekniikoita ovat nipistely, levy- ja makkaratekniikka sekä dreijaus. Tässä blogikirjoituksessa syvennymme makkaratekniikkaan ja sen vaiheisiin.
Makkaratekniikan perusteet
Makkaratekniikka soveltuu monen kokoisille töille, aina veistoksista maljakoihin. Tämä tekniikka vaatii hieman enemmän aikaa kuin esimerkiksi levytekniikka, mutta sen avulla voit luoda uniikkeja muotoja.
Makkaratekniikalla työskentely alkaa kaulimalla ja muotoilemalla savilevy pohjaksi esineelle. Tämän jälkeen savesta muotoillaan pitkulaisia makkaroita rullaamalla savea kevyin liikkein pöytää vasten. Makkaran koko kannattaa miettiä esineen koon mukaan. Ensimmäinen makkara kiinnitetään pohjalevyyn rikkomalla sekä levyn että makkaran liitettävät pinnat ja lisäämällä liitokseen savilietettä.
Saumat tulee olla tiiviitä, jotta väleihin ei jää ilmaa. Tämä vähentää rikkoutumisriskiä saven kuivuessa tai polton aikana.
Ensimmäisen kerroksen jälkeen savimakkaroita lisätään yksi kerros kerrallaan. Voit lisätä jokaiseen väliin myös sormella hieman vettä, ikään kuin makkaroiden liimaksi. Saumakohdat suljetaan aina sormilla tai muotoilupuikoilla tiiviiksi. Kerroksia voit lisätä haluamasi määrän.
Viimeistely ja yksityiskohdat
Makkaratekniikalla tehty pinta on eläväistä ja sitä voi halutessaan tasoittaa erilaisilla työvälineillä ja muotoilla esimerkiksi lastalla taputtelemalla. Pinnan voi kuitenkin jättää myös tekstuuriseksi korostamaan makkaratekniikan jälkeä.
Viimeistelyvaiheessa voit tuoda persoonallista tyyliäsi työhösi lisäämällä yksityiskohtia, koristeita tai muita elementtejä. Kokeile rohkeasti makkaratekniikkaa ja anna savelle mahdollisuus muovautua mestariteokseksi käsissäsi!